Ihanaiselta Anskulta
sain haasteen kertoa itsestäni seitsemän asiaa.
Mielestäni aika vaikea rasti!! Paremminkin olisin voinut heittää teille kysymyksen mitä haluaisitte tietää minusta. No jos kuitenkin jotain yrittäisin ja jos tulee mieleen kysymyksiä niin niitä voi esittää kommenttilootassa.
1. Perheeni on minulle tietenkin erityisen rakas (ison iso sydän piirtyy tähän)
Perheeseeni kuuluu avomies J jonka kanssa ei olla keretty vielä naimisiin vaikka olemme olleet yhdessä kohta 20 vuotta! Tämän lyhyen seurustelun :D aikana meille on syntynyt kaksi maailman ihaninta poikaa joista toinen täytti juuri 18 v ja nuorempi täyttää syksyllä 17 v.
2. En osaa laittaa ruokaa enkä ommella
Oikeasti en laita koskaan ruokaa vaan se on meidän perheessä sattuneista syistä mieheni heiniä. Hän on alkuperäiseltä ammatiltaan kokki joten aika luonnollista kuka vastaa meillä ruokapuolesta. Sitä vastoin ei uskoisi, mutta minun lempiohjelmiani telkusta on juuri kaikenlaiset ruokaohjelmat ;)
Serkkuni ruokablogia voitte seurata täältä
Ompelutaitoni ovat myös aivan nollissa, mutta tykkään seurailla kaikenlaisia ompelustöitä ja ihailen valtavasti ihimisiä joilla ei ole peukalo keskellä kämmentä.
3. Olen vannonut tuomarinvalan
Luottamustoimistani arvostetuin lienee, että olen toiminut lautamiehenä. Se oli kyllä kovin mielenkiintoinen kokemus.
4. Bloggailun lomassa harrastan
Bloggailun lisäksi suuri intohimoni on keräily ja sitä voitte seurata täällä.
Koti on ehdottomasti maailman parhain paikka!
Luen myös paljon lehtiä ja kirjoja. Työmatkat junissa soljuvat mukavasti hyvän kirjan parissa. Tässä viimeisimpiä kirjalöytöjäni.
Harrastuksena on myös lätkän töllötys. Pojan lätkäpelien seuraaminen ykkösdivarissa on ihan ykkösjuttu ja joskus myös SM-liigaa ja Mestistä. Suurena haaveena on päästä MM-kisoihin ulkomaille. Suomessa MM-kisat onkin jo koettu v. 2003 jolloin Suomi hävisi Ruotsille traagisesti.
Nykyään tätäkin videotakin voi jo katsoa.
Joskus tuntui etten pääse tästä kokemuksesta ikinä yli
tästä , mutta hyvin on toivuttu kuitenkin :)
5. Ystävät ovat minulle myös tärkeitä
Heidän kanssaan mukavinta on istua kahvilassa shoppailun lomassa ja parantaa samalla maailmaa tai mennä yhdessä leffaan tai teatteriin.
6. Kodin jälkeen paras paikka on oma mökki
Mökkimme sijaitsee n. 45 kilometrin päästä kotoamme.
Se on pieni piilopirttimme Hämeessä. Harmi ettemme talvisin ehdi sinne, mutta kesällä yritämme olla siellä parhaamme mukaan. Mökillämme on sähköt, mutta kaikki muut fasiliteetit sieltä puuttuukin, mutta se juuri tekeekin siellä elämisen mielenkiintoiseksi. Mökkimme ei sijaitse järven rannassa vaan keskellä mänty ja kuusimetsää.
7. Haaveilen matkustamisesta kaikenaikaa
Tällä hetkellä haaveilen lähinnä kotimaan matkailusta.
Suomessakin on vielä tosi paljon nähtävää!
Haaste lähtee näille ihanaisille bloggaajille
Minttu jonka blogi oli muuten ihkaekoja blogeja joita aloin seuraamaan
-SL
Paula-Maija
Keke
Eveliina


5 kommenttia:
Oi kiitos=)=)=) Minä otan haasteen vastaan=)Oli kiva lukea tuo sun juttus!!
Hienoa kiitos :)
Kiitos kiitos haasteesta! Vaikka jotenkin tuntuu, että olen jo kertonut kaiken... :D
Minttu pinnistä pinnistä :)
Kiitos haasteesta:)
meilläkin oli aina niin että isä teki ruokaa, itse olen vasta näin myöhemmin ja hitaasti innostunut ruuanlaitosta
Lähetä kommentti